Unity of Command

Steam-pelikauppa tuli vihdoin Linuxille. Tietenkin sieltä täytyi heti jotain ostaa. Oma Linux-rauta on sen verran vanhaa, ettei aivan uusimmat 3D-räiskinnät oikein toimi. Strategiapeli Unity of Command oli julkaisualennuksessa, vaati vähän koneelta ja vaikutti hyvältä.

Unity of Command Ubuntulla

Tyyliltään Unity of Command on hyvin lähellä perus sotalautapelejä, kuten Tide of Ironia. Vaikeusaste on kohdallaan, sillä skenaarioita joutuu pelaamaan useamman kerran, että pääsee läpi. Tide of Ironiin verrattuna mukana joukkojen huoltoketju, jota täytyy ylläpitää. Jos huoltoketju katkeaa ja yksikkö jää vihollislinjojen taakse, ei se jaksa sotia pitkään. Parin pelin jälkeen täytyy todeta, että Unity of Command on täyden viiden tähden strategiapeli.

Categories: Pelit, Lautapelit, Ubuntu
Date: 2013-02-23 17:40:24

Elder Sign: Omens

Fantasy Flight Games on kunnostautunut videopelirintamalla ja tehnyt mukaelman omasta Elder Sign -lautapelistään Android-ja Iphone-alustoille. Pelin kotisivun mukaan videopeliversio on virtaviivaistettu versio lautapelistä. En ole valitettavasti päässyt alkuperäisversiota testaamaan, mutta videopeli on erinomainen.

Peruspeli sijoittuu Arkhamin museoon, jossa selvitetään puzzlepelimäisiä tehtäviä. Kuvasto on tuttua Fantasy Flightin aikaisemmista Cthulhu-aiheisista peleistä (Cthulhu-korttipeli, Arkham Horror, Mansions of Madness jne.). Kuvia on hieman lisäkäsitelty elävimmiksi. Esimerkiksi pieniä animaatioita on lisätty. Pääosin pelin grafiikka on kuitenkin pelkkiä kuvia. Ulkoasu on kuitenkin todella hieno.

Elder Sign: Omens Nexus 7:lla

Pelimekaniikka on lautapelimäinen. Elder Sign: Omens:iin pääse heti sisään, jos on pelannut Fantasy Flightin lautapelejä. Satunnaisesta Angry Birds -pelaajasta peli voi tuntua aluksi vaikealta, mutta perusmekaniikan oppii muutamassa minuutissa. Jokainen pelikerta on osittain satunnainen, joten pelattava ei lopu heti kesken. Fantasy Flight Games on julkaissut peliin (tuttuun tyyliinsä) jo kaksi lisäosaa. Peruspelin tavoin myös lisäosat ovat erittäin hyviä.

Koska Elder Sign: Omens on lähes täydellinen peli, täytyy toivoa, että Fantasy Flight Games laajentaa tarjontaansa digitaalisten pelien saralla.

Date: 2012-10-21 18:56:17

Mansions of Madness -lautapeli

Fantasy Flight Games syytää mielenkiintoisia lautapelejä kovalla tahdilla ulos. Arkham Horror lämmittelyn vanavedessä ilmestyi viime vuonna Cthulhu-aiheinen Mansions of Madness. Noste pelin ympärillä oli kova, joten tietysti se piti hankkia kokoelmiin.

Mansions of Madnessin peliasetelma on hieman kummallinen. Pelisessiot ovat seikkailuja, joissa yksi pelaaja on vihollinen ja muut tutkijoita. Tutkijat yrittävät selvittää seikkailun juonen. Vihollispelaaja asettelee esteitä tutkijoiden tielle. Peruspaketissa seikkailuja on 5, joista jokainen sijoittuu johonkin kartanoon.

Mansions of Madness

Peliä on varsin jouheva pelata, kunhan pelilaudan saa ensin kasattua. Kuten muissakin Fantasy Flight Gamesin peleissä, myös Mansions of Madnessissä on hirveä määrä erilaisia kortteja ja muita pelinappuloita. Vihollispelaajan tehtävänä on kasata kartanot, joka on yleensä todella tuskaista. Yksikin virhe pelilaudan asettelemisessa pilaa pelisession. Tässä vaiheessa joutuu siis olemaan tarkkana. Alkuaskartelun jälkeen peliä on kyllä tosi kiva pelata. Peliporukkamme pelitahdilla paketin 5 seikkailua eivät ole vielä kuluneet loppuun, mutta jos vähäänkään useammin pelailisi, niin tylsäksi kävisi. Peli onkin rakennettu helposti laajennettavaksi ja Fantasy Flight Games on jo julkaissutkin siihen lisämateriaalia.

Categories: Pelit, Cthulhu, Lautapelit
Date: 2012-01-02 22:07:41

Mongoose RuneQuest II

Omalla roolipelirintamalla RuneQuest jäi ysärin lopussa taka-alalle. Kult, Hero Wars (sekä HeroQuest) veivät voiton ja niiden parissa olikin tosi hauskaa. Viikko sitten tuli äkillinen mielihalu fiilistellä vanhaa RuneQuestia ja kävin hakemassa heräteostoksena Fantasiapeleistä Mongoose RuneQuest II:sen. Se yllätti tosi positiivisesti.

Mongoose Publishing on roolipelikustantamo, joka on haalinut itselleen paljon legendaarisia roolipelejä (Traveller, Paranoia) sekä muita nimilisessejä (Babylon 5, Conan). Sillä oli myös RuneQuestin lisenssi Issariesikselta joitain vuosia (juuri pari kuukautta sitten Issaries harmittavasti pisti sopimuksen poikki). Vuodesta 2007 alkaen Mongoose julkaisi ison läjän RuneQuest ja Glorantha kamaa, mutta oma mielenkiinto ei riittänyt niiden läpikahlaamiseen. Pelitalo oli ehtinytkin jo julkaista toisen version omasta RuneQuestistaan, siitä nimi Mongoose RuneQuest II. RuneQuestin fiilistelyn yhteydessä huomasin, että vanhat sääntökirjat olivat kirjaimellisesti paperisilppua, joten päätin käydä hakemassa uusimman version pelistä.

Alkupettymys oli suuri, koska kirjan kovat "nahkakannet" eivät oikein sytyttäneet. Sisältö kuitenkin vakuutti heti hahmon teosta alkaen. Sääntökirja ei sisällä mitään turhaa lätinää roolipelaamisesta, vaan keskittyy RuneQuestin sääntöjen kuvaamiseen. Esitystyyli on selkeä. Säännöt on perusperiaatteiltaan samat kuin suomenkielisessä versiossa. Eli on ominaisuudet ja sitten on läjä kykyjä. Kyvyt ovat hieman erilailla nimetyt ja niitä on vähemmän. Taikuus on myös hieman erilaista, on yleistaikuutta yhdellä kyvyllä sekä erikoistaikuuksia. Samat loitsut löytyvät kuin aikaisemminkin. Suurin muutos on taistelusysteemi.

Mongoose RuneQuesti II:sen taistelusysteemi on siisti. Taistelukyvyt on jaettu tyyleittäin (esim. miekka-ja kilpitaistalu). Sama kyky käsittää hyökkäyksen sekä puolustuksen. Jokaisella aseella on pari erikoisominaisuutta, jotka ammentavat vanhan RuneQuestin kriittisistä osumista (esim. lävistys), mutta niitä on paljon enemmän. Taistelut on edelleen jaettu kierroksiin, mutta tällä kertaa jokaisella hahmolla on läjä taistelutoimintoja, joita käytetään vuoronperään pitkin taistuluvuoron etenemistä. Myös aseen koolla ja pituudella on väliä. Kokonaisuus on yllävän hauska ja tuo tuoreen tuulahdukseen yli 30 vuotta vanhaan peliin.

Mongoosen RuneQuest II on hyvä peli. Hieman harmittaa, että hankin sen näin myöhään juuri pelin lakkauttamisen jälkeen. Lisenssin raukeamisen jälkimainingeissa Mongoose on kylläkin luvannut jatkavansa peliä Legend nimen alla, mutta saas nähdä mitä tapahtuu. Täytyy ainakin haalia varastoon uuden RuneQuestin Gloranthamateriaali vielä kun sitä kaupoista saa.

Categories: Pelit, Roolipelit, Glorantha
Date: 2011-06-19 15:10:42

Alan Wake

Alan Wake on ysäripeli. Siis tunnelmaltaan. Kuten jossain osuvasti todettiin, sekoittaa se Twin Peaksiä ja X-filesiä juuri sopivassa suhteessa. Ysärin teinille pelin fiilis on tosi välitön ja lämmin, sillai ihmeen hyvällä tavalla.

Alelaarista noukittu 12 euron Alan Wake yllätti todella positiivisesti. Peli kiinnosti oikeasti joku pari vuotta sitten, kun siitä mölistiin joka tuutista, mutta livahti sittemmin unholaan. Julkaisun aikaan tulleet arvostelut eivät myöskään antaneet kovin mairittelevaa kuvaa. Oli siis todellinen onni, että Alan Wake tuli hommattua lopulta näin puolivahingossa.

Pelaamista tai tarkemmin pelisisältöä ei Alan Wakessa ole kovin paljon. Käytännössä päähenkilöä juoksutetaan paikasta toiseen pienessä pikkukaupungissa sekä sitä ympäröivissä metsissä. Oikeastaan peli olisi hyvinkin pelattava. Harmittavasti pääjuonesta ei voi vaan paljon poiketa, eikä näin seikkailla ympäriinsä. Pelattavat etapit ovat mielenkiintoisia ja hyvin toteutettuja, mutta todella suoraviivaisia. Tietyltä kantilta ihan ymmärrettävää, mutta silti ärsyttävää, sillä muut puolet Alan Wakesta ovat todella hyviä. Juoni ja varsinkin henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia. Alan Wake on superkuul boheemi kirjailija, jonka angstista elämää on kiva seurata. Eikä pelin ulkoasukaan ole hassumpi. Kaiken lisäksi pelistä huokuu sellainen suomalainen fiilis, että oksat pois. Vaikkei juonesta viitsi hirveästi paljastaa, niin todettakoon, että läpipeluun jälkeen kakkososaa odotellaan.

Categories: Pelit, Xbox360
Date: 2011-04-15 00:12:45

Dead Space

Pitkästä aikaa pelasin konsolipelin läpi. Yleensä peliä jaksaa alkuinnostuksen jälkeen tahkota pari viikkoa, jonka jälkeen se jää unohduksiin. Yli 40 tuntia läpipeluuseen vaativat pelit eivät vaan jaksa innostaa samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Pari vuotta kerkesi vierähtää ennen kuin pääsin pelailemaan Xboxin hittipeliä Dead Spacea. Peli on kauhutoimintaa. Sitä voi kuvailla Resident Evilin, Metroidin ja Eternal Darknesin risteytyksenä.

Dead Space sijoittuu kaukaiselle avaruusalukselle. Aluksen ovat valloittaneet pahantahtoiset muukalaiset. Höyrypunkhaarniskaan pukeutunut päähenkilö mättää näitä avaruushirviöitä kahdessatoista eri tasossa. Vaikeustaso pelissä on juuri kohdallaan. Useat kohdat ovat niin vaikeita, ettei niitä pääse ensimmäisellä yrittämällä läpi, mutteivat silti liian vaiketa etenemisen estämiseksi. Loppupomojen kanssa tuskastellessa tulee mieleen ihana lapsuus, jolloin peleissä oli vielä haastetta.

Dead Spacen läpipeluuseen meni aikalailla tasan 15 tuntia. Yhdellä istumalla peliä tuli pelattu aina pari tuntia, joten se oli juuri sopivan pituinen pitääkseen mielenkiinnon yllä. Juoneltaan peli ei ollut mikään mestariteos, varsinkin alkuasetelma haukotutti, mutta ihan mielenkiinnolla tarinan jaksoi seurata loppuun asti. Dead Spacen periksiantaton väkivaltaisuus ilahdutti ja muutenkin käytävissä hiippailu ja hirviöiden lahtailu oli todella onnistunutta.

Categories: Pelit, Xbox360
Date: 2011-03-30 01:13:04

E.N.O.C -kauhutoimintaroolipeli

Suomalainen roolipeliyhteisö on saanut jonkun kumman piristysruiskeen, joten suomalaisia roolipelejä julkaistaan kiitettävän paljon tänä vuonna. Yksi näistä uusista peleistä on E.N.O.C -kauhutoimintaroolipeli.

http://23.fi/kuvat/enoc.jpg

ENOCia mainostetaan roolipelinä, joka on pelivalmis yhden lukeman perusteella. Kirjanen on pienehkö ja sisältää helpot säännöt sekä seikkailun, joten mainoslause ei ole pelkkää hattaraa. Itse en omaksunut kaikkea aivan yhdeltä istumalta, joten kirja tuli luettua pari kertaa läpi. Kuvitus ja kirjan yleisilme on tosi toimiva ja houkuttelee pelaamaan.

ENOCin miljöönä on nykyaika, jossa erilaiset kauhuleffoista tutut jutut ovat todellisuutta. En viitsi tässä ihan hirveen tarkkaan kerrata sisältöä, sillä se voi pilata pelinautinnon. Sanotaan vain, että puitteet ovat hyvät, mutta ehkä hieman liian kevyellä kädellä käsitellyt. Itse olisin mielummin nähnyt KULT-roolipelin tyylistä meininkiä.

Kirjasessa esitellyt säännöt ovat hyvät. Pääasiassa ne keskittyvät erilaisten taistelujuttujen mallintamiseen. Pienehkö ongelma on erilaiset erikoistilannesäännöt, joita ei voi milläään yhdeltä istumalta muistaa. Pari tosi hyvää oivaillusta säännöissä on, kuten kohtalopisteet, joiden avulla pelaaja voi esimerkiksi toimia hetken pelinjohtajana.

ENOCkia päästiin vihdoin loppukesästä pelaamaan. Tietysti pelattiin mukana tullut seikkailu. Valmisseikkailun valmishahmoista en tykännyt, joten väsäsin itse eurooppalaisemmat ja hieman maanläheisemmät hahmot. Muuten peli kulki suoraan kirjasta. Parin ensimmäisen tunnin jälkeen tuli pienenä yllätyksenä, kuinka lyhyt seikkailu olikaan. Seikkailun rakenne on toimiva. Periaatteessa siinä on esitelty tausta ja paikat, joissa hahmot voivat koheltaa, mutta muuten se soljuu kuin itsestään kohti loppua. Perinteistä valmisseikkailujen kiskomaista juonen eteenpäin viemistä ei tapahtunu, joka teki seikkailusta toimivan. Kuusistaan pelattuna (viisi pelaajaa ja pelinjohtaja) koko sessio kesti kello kolmesta ilta yhteentoista.

ENOC lunasti lupauksensa toimivana yhden kerran pelipakettina. Varsin viihteellinen suhtautuminen kauhugenreen söi vähän fiilista, mutta toisaalta täytyy myöntää, että tällaiseen kevyeen nopeasti omaksuttavaan peliin se sopii. Ja parasta tietysti oli, että ENOCkia pelatessa oli hauskaa.

Categories: Pelit, Roolipelit
Date: 2009-10-24 00:55:51

HeroQuest 2 -arvostelu

HeroQuest-roolipelistä on vihdoin julkaistu uusi versio. Tässä jotain ajatuksia pelistä. HeroQuest 2:sta mainostetaan yleissääntöjärjestelmänä, jolla voi pelata melkein mitä tahansa roolipeligenreä aina supersankarimaailmoista Gloranthaan. Ykköseen verrattuna kirjasta on eroteltu Glorantha pois ja säännöt esitetään yleispätevinä erilaisin eri genreihin keskittyvien esimerkkejen avulla.

http://23.fi/kuvat/hq2.jpg

Mustaa puhuva kansikuva on siisti, eikä siitä ole Gloranthaakaan unohdettu. Kantta lukuuottamatta kirja ei ole kovin kiva. Taitto on paljon tylsempää kuin vanhemmissa kirjoissa. Kuvituksessa on pari siistiä kuvaa, mutta pääosin kuvat ovat aika karseita. Kuvitus kuitenkin sopii sääntöjen lomassa esitettyihin esimerkkeihin hyvin, joten kyllä se lopulta toimii kokonaisuuden kannalta ihan hyvin.

Kirja alkaa hahmonteko-ohjeilla, jotka ovat periaatteessa samat kuin aikaisemmin. Avainsanojen painoarvoa on vähennetty ja asiat ilmaistaan vähän erilailla. Vanhempien versioiden kolme eri hahmonluontitapaa on edelleen mukana. Taitosta johtuen homma etenee vähän sekavan oloisesti. Jotenkin eri kohdat eivät hyppää kauhean hyvin esille ja usein saakin miettiä, että missä nyt mennään. Tämä ongelma vaivaa koko kirjaa.

Kamppailusääntöjä on taas viilattu hieman. Odotin, että HeroQuest ykkösessä alkanut sääntöjen virtaviivaistaminen olisi jatkunut, mutta valitettavasti näin ei käynyt. Jotain pieniä juttuja on tietty tehty, kuten esimerkiksi pitkästä kamppailusta (extended contest) on heivattu pois panos-systeemi. Tilalle on otettu kuka-saa-ensiksi-viisi-pistettä-systeemi. Uusi pitkä kamppailu ei ole vain kuka voittaa ensin viisi lyhyttä kamppailua, vaan kerättävät pisteet tulevat eri tasoisista voitoista. Parhaassa tilanteessa pitkän kamppailun voi voittaa yhdessä kierroksessa. Muutos vaikuttaa ihan toimivalta. Kamppailusäännöissä on tosi paljon erilaisia vaihtoehtoja ja lisäsääntöjä perusmekaniikan päälle. Tämä tekee säännöistä ensilukemalla turhan monimutkaisen tuntuiset, mutta onneksi ison osan säännöistä voi helposti jättää käyttämättä.

Suuri muutos on myös vahvistamisen (augmentation) karsiminen yhteen kertaa. Yhdelle kerralla säännöissä tarkoitetaan sitä, että jokainen vahvistamiskerta täytyy olla ainutlaatuinen. Miekkailua ei voi siis joka kerta vahvistaa voimalla, vain pelkästään yhden ainoan kerran. Sääntömuutos nopeuttaa ja yksinkertaistaa peliä.

Myös tällä kertaa on mukana yhteisöä ja suhteita käsittelevä kappale. Yhteisösäännöt ovat yhtä tyhjänpäiväisiä kuin aikaisemmissakin versiossa. Ne sisältävät paljon turhia irrallisia pikkusääntöjä erilaisiin tilanteisiin. Yhteisösäännöt tuntuvat täytteeltä muun systeemin rinnalla.

HeroQuest 2:ssa on myös pari lukua pelinjohtamisesta ja tarinoiden rakenteesta. Sisältö on hyvää ja sitä on pienestä sivumäärästä huolimatta paljon. Hieno oivallus on draaman kaarta käsittelevä onnistua/epäonnistua (pass/fail) -kierto, jolla luodaan huippukohtia tarinaan. Muutenkin pelinjohtamisvinkit ovat erittäin hyviä. Tällä osa-alueella HeroQuest 2 todella loistaa. Itseasissa pelinjohtamisvinkkejä on kivasti sujautettu lähes joka lukuun eri sääntöjen esittelyn lomaan.

Gloranthalle on kirjan lopussa oma lyhyt luku, joka on periaatteessa pelkästään Gloranthan taikuuden kuvausta ja selityksiä siitä miten taikuus uusilla säännöillä toimii. Esittely jää varsin lyhyeksi ja tuntuu vähän kiireessä tehdyltä. Gloranthaa tuntemattomalle luku on aivan turha, koska luku olettaa lukijalta Glorantha-tuntemusta, mikä tuntuu hieman hassulta. Yhden sivun luvun alusta olisi voinut uhrata maailman esittelylle.

Suurin muutos HeroQuest 2:ssa tuntuu olevan sääntöjen vieminen enemmän tarinasuuntautuneeseen pelaamiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita vapaata kerrontaa, vaan säännöillä ja nopanheitoilla on edelleen suuri osa pelissä. Suurin selvä ero aikaisempiin versiohin on tapa, jolla säännöt esitetään. HeroQuest 2 esitetään sääntösysteeminä, joka muokkaantuu tarinaan saumattomasti.

Pari virhearvointia säännöissä on. Yksi on perusvastuksen muuttaminen suhteelliseksi. Aikaisemmin perusvastustus oli 14. Nyt perusvastustus nousee aina parin pelikerran jälkeen yhdellä, eli kolmen pelikerran jälkeen se on 15 jne. Tämä vesittää pahasti hahmojen kehittymisen järkevyyttä ja rikkoo peliymäristöjen logiikkaa. Syy muutoksen tekemiseen on kyllä ihan ymmärrettävissä, mutta perinteinen tapa, jossa kovia jätkiä ei tarvitse häiritä tavallisilla asioilla, tuntuu paremmalta. Peliympäristöjen esittely, varsinkin kohdattavien vastusten/kamppailujen osalta jäi myös aika vajaavaiseksi. Esimerkkiseikkailu olisi ollut hyvä sisällyttää kirjaan. Sillä olisi mukavasti saanut esiteltyä pelisysteemiä käytännössä. Nyt tuntuu, että säännöt ovat hieman liian ylimalkaiset.

Sisällöltään HeroQuest 2 on parempi kuin ykkönen, mutta jättää silti parantamisen varaa. Heti kun löytyy sopiva kolo pelinjohtamiselle täytyy ehdottomasti järjestää testipeli.

Categories: Pelit, Roolipelit, Glorantha
Date: 2009-08-29 14:04:38

Bilekuosi -korttipeli

Pelikulttuuri on Suomessa tällä hetkellä hyvissä käsissä. Peleistä kirjoitetaan isoissa lehdissä ja uusia pelaajia, pelejä ja pelintekijöitä ilmaantuu joka puolelta. Suomessa on nyt ryhdystäydytty jopa korttipelirintamalla, sillä Tamperelainen Mind Altering Games on vihdoin saanut ulos Bilekuosi-pelinsä.

Bilekuosi on ei-keräilykorttipeli kahdelle tai useammalle pelaajalle. Pakkauksen kyljen suositus on 3-6 pelaajaa. Pelin näyttämö on festarit ja tarkoitus on saada hyvä fiilis. Ekana tarpeeksi hyvän fiiliksen saavuttanut pelaaja voittaa pelin. Fiilistä saavutetaan vetämällä huumeita ja harrastamalla seksiä. Aihealue on siis jotakuinkin huomiota herättävä. Suomenkielisestä nimestä huolimatta pelikortit ja ohjeet ovat englanniksi.

Pelimekaniikka on suhteellisen simppeli. Pelissä on kolmenlaisia kortteja: välittäjäkortteja (dealer), kulttuurikortteja (culture) ja huumekortteja (dope). Jokaiselle pelaajalle arvotaan pelin alussa välittäjäkortti, joka on pelaajan pelihahmo. Hahmolla on neljä ominaisuutta: fiilis (mood), mielenterveys (sanity), sydän (heart) ja aivot (brain). Fiilistä on tarkoitus nostaa ja muita ominaisuuksia varjellaan. Jos esimerkiksi sydän-ominaisuuden arvo laskee nollaan, hahmo kuolee ja pelaaja häviää. Huumekortit kuvaavat erilaisia mömmöjä, joita hahmo voi vetää. Kulttuurikortit ovat taas muita pelattavia kortteja, joilla voi muun muassa vaikeuttaa muiden pelaajien huumeiden vetämistä, esimerkiksi ilmiantamalla kaverin poliiseille. Pelaajien välittäjien lisäksi pakkaan jää vielä muita välittäjiä, joita voidaan nostaa peliin. Tällaisten ei-pelaaja-välittäjien kanssa voidaan vaihtaa huumeita.

Pelivuoro koostuu korttien nostamisesta, kulttuurikorttien käyttämisestä sekä huumeiden vetämisestä. Pelivuoron kuluessa myös huumeiden vaikutukset lasketaan pelihahmon ominaisuuksiin. Esimerkiksi kokaiini antaa +4 fiilikseen ja +2 aivoon, mutta -1 mielenterveyteen ja -3 sydämeen. Huumeilla on myös sekakäyttöominaisuuksia, jotka antavat lisämiinuksia huonoista huumekoktaileista. Vuoroja toistetaan kunnessa joku pelaajista saavuttaa halutun fiilistason. 2-3 pelaajalla fiilistaso 25, 4+ pelaajilla taas 20.

Perusidealtaan ja toiminallisuudeltaan Bilekuosi on hyvä. Huumekortteja on paljon, välittäjät ovat sopivan erilaisia ja kulttuurikortit toimivat. Pelissä on kuitenkin parannettavan varaa. Ominaisuuksia on turhan paljon. Kahdella ominaisuudella olisi hyvin pärjätty, esimerkiksi ominaisuudet olisivat voineet olla vaikka fiilis ja kunto. Tämä olisi helpottanut kirjanpitoa ja tehnyt pelistä virtaviivaisemman. Hieman myös harmittaa se, että pakassa on samoja kortteja. Olisi ollut kiva, että jokainen välittäjä olisi ollut yksilöllinen ja useat samat huumerkortit olisi voinut välttää pienillä variaatioilla, kuten esimerkiksi kannabiksen kanssa onkin tehty. Nämä pienet ongelmat ovat kuitenkin vain kauneusvirheitä eivätkä pilaa muuten näppärää peliä.

Categories: Pelit
Date: 2008-08-10 19:47:43

Tannhäuser -lautapeli

Tuli hommattua Tannhäuser -lautapeli. Tannhäuser on alunperin ranskalainen peli, jonka Fantasy Flight Games on kääntänyt englanniksi. Peli sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa ensimmäinen maailmansota ei koskaan loppunut. Pelissä elellään 1940-lukua. Peruslaatikossa on liitoutuneiden ja saksalaisten joukot. Lisäosissa lupaavat mukaan sotimaan ainakin venäläisiä. Lajityypiltää Tannhäuser taitaa olla jotain tosi kevyttä strategiaa.

Pari ensimmäistä testipeliä on takana. Pelin jälkeen jäi vähän ristiriitainen tunnelma. Pelissä tulevat tarvikkeet, kuten kaksi karttaa, tavarat, hahmolomakkeet ja pikku-ukot, ovat siistejä. Säännötkin vaikuttavat hyviltä. Peli käyttää Pathfinder-systeemiä, jossa kartoilla on erivärisiä polkuja, joita pitkin ukot kävelee ja ampuu. Perusideana on se, että vain samanvärisellä pollulla olevia ukkoja voi ampua. Kaikesta huolimatta Tannhäuserista tuntui jäävän uupumaan jotain. Ehkä yksinkertaiset säännöt ja useat nopanheitot jättävät sattumalle liikaa varaan. Pelissä ei oikein pääse syntymään tunnetta, että hallitsisi tilannetta.

Itseasissa, kun vähän pohtii, niin pelin keveys ei nyt loppuen lopuksi hirveästi haittaa. Tuskin tätä tulee satoja kertoja pelattua. Vaikka testipelejen jälkimaku oli vähän epäileva, niin täytyy varmaan silti hakea ensimmäinen lisäosa Operation Novgorod omaan hyllyyn ja antaa vasta sen jälkeen lopullinen tuomio.

Categories: Pelit, Lautapelit
Date: 2008-07-21 22:14:37