Käyttökokemuksia N900-puhelimesta

N900-kännykkä on ollut pari viikkoa käytössä, joten tässä jotain ajatuksia Nokian ensimmäisestä Linux-puhelimesta, vai mikä taskutietokone viralliselta nimeltä nyt onkaan. Kooste tulevasta jupinasta: ihan paras laite, jos isohko koko ja Debian Linux-tausta ei nosta verenpainetta.

http://23.fi/kuvat/n900-2.jgp

Ulkoiselta olemukseltaan N900 on aika paksu. Se ei kuitenkaan ole liian paksu mukana kannettavaksi. Valitettavasti kuitenkin näyttö on sen verran pehmeän tuntuinen, ettei sitä sellaisenaan viitsi housujen taskuun tunkea. Vaihtoehdot näytön suojaamiseen ovat näytön suojakalvo tai pussukka. Pussukan kanssa N900 ei sitten enää menekään housujen taskuun ja näytön suojakalvo ei vaikuta muuten vaan hyvältä idealta. Kesällä ja baarissa varmasti harmittaa kantaa tällaista halkoa mukana. Puhelin olisi siis saanut olla vähän ohuempi. Muuten N900 on kyllä jämäkän tuntuinen.

Näyttö on siisti ja kirkas. Resoluution on iso ja esimerkiksi nettisivuja selatessa vähän harmittaa tihrustella tarkkoja sivua. Pienehkö näyttö suhteessa resoluution on juuri siedettävillä rajoilla. Yhtään pienempi näyttö tai isompi resoluutio ei olisi enää toiminut.

Nokian puhelimen mukana toimittamat ohjelmat ovat yllätävän hyviä. Hankin N900:sen lähinnä kannettavaksi Linuxiksi, joten kaikki muu roina on vaan plussaa. Varsinkin Jabber/XMPP -tuki keskustelusovelluksessa yllätti todella mukavasti. N900:lla voi näppäristi viestitellä tai puhua Jabberin Jingle-protokollan mukaisia nettipuheluita. Tukea on myös muille protokollille Jabberin lisäksi. Kaikki on hyvin intergroitu muuhun toiminallisuuteen, joten mitään erillistä pikaviesti-tai nettipuheluohjelmaa ei tarvita. Nettiselainkin on "ihan hyvä" ja varsinkin Adblock Plus -tuki on kiva, sillä flash-tuki selaimessa varmistaa sen, että ilman mainosestoa jokaikinen uutissivusto on ihan tukossa.

Akun kesto on huono. Akku kestää normaalissa käytössä päivän. Karsimalla netin käyttöä saisi akun kuulemma kestämään pidempäänkin, mutta kaipa sitä voisi sitten saman tien käyttää vanhaa taskuun mahtuvaa epä-älypuhelinta. Nettistä luettuna näyttäisi siltä, että akun kesto on yleensäkin kaikkien älypuhelinten ongelma.

Tärkein mukana tulevista ohjelmista on pääteohjelma, jolla pääse helposti käsiksi puhelimessa pyörivään Maemo-Linuxiin. Oletuksena mukana oleva Busybox-asennus tarjoaa peruskomennot ja ash-shellin. Omia ohjelmia on helppo asentaa ja kääntää scratchbox-SDK:lla, jonka voi ladata Maemo.orgista. Maemo on Debian-pohjainen ja käyttää deb-pakettijärjestelmää. Tutut dpkg-ja apt -ohjelmat ovat käytössä. N900:sen levyosiot ovat vähän hassun tuntuiset, sillä juurihakemistossa on vain parisataa megaa tilaa. Tästä syystä ohjelmat tulisi asentaa /opt-hakemistoon (joka on linkki /home/opt-hakemistoon), josta löytyy pari lisägigaa ohjelmille. Uusia Debian paketteja luotaessa kannattaa siis muistaa muuttaa paketit asentumaan /opt-hakemistoon. N900:sessa on myös 27 giganen fat-osio, jonne media, kuten kuvat ja videot tallennetaan. Fat on valittu siksi, että puhelin toimisi suoraan usb-muistina useimmissa käyttöjärjestelmissä.

http://23.fi/kuvat/Screenshot-20091219-133413.png

Erilaisilla nettipalstoilla on ollut aika paljon valitusta N900:sen puhelinominaisuuksista. tai pikemmin niiden puitteista. Itse en tarvitse kovinkaan paljon juuri puhelinominaisuuksia, joten mitään valittamista kyseisistä ominaisuuksista en ole löytänyt.

Lopuksi voi hyvin todeta, että N900 on parin viikon käytön jälkeen tosi kiva. Vaikka laitteessa pari puutetta onkin, niin hyviä ominaisuuksia on rutkasti huonoja enemmän.

Categories: Avoin, Jabber, N900
Date: 2009-12-19 17:38:40