Dead Space

Pitkästä aikaa pelasin konsolipelin läpi. Yleensä peliä jaksaa alkuinnostuksen jälkeen tahkota pari viikkoa, jonka jälkeen se jää unohduksiin. Yli 40 tuntia läpipeluuseen vaativat pelit eivät vaan jaksa innostaa samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Pari vuotta kerkesi vierähtää ennen kuin pääsin pelailemaan Xboxin hittipeliä Dead Spacea. Peli on kauhutoimintaa. Sitä voi kuvailla Resident Evilin, Metroidin ja Eternal Darknesin risteytyksenä.

Dead Space sijoittuu kaukaiselle avaruusalukselle. Aluksen ovat valloittaneet pahantahtoiset muukalaiset. Höyrypunkhaarniskaan pukeutunut päähenkilö mättää näitä avaruushirviöitä kahdessatoista eri tasossa. Vaikeustaso pelissä on juuri kohdallaan. Useat kohdat ovat niin vaikeita, ettei niitä pääse ensimmäisellä yrittämällä läpi, mutteivat silti liian vaiketa etenemisen estämiseksi. Loppupomojen kanssa tuskastellessa tulee mieleen ihana lapsuus, jolloin peleissä oli vielä haastetta.

Dead Spacen läpipeluuseen meni aikalailla tasan 15 tuntia. Yhdellä istumalla peliä tuli pelattu aina pari tuntia, joten se oli juuri sopivan pituinen pitääkseen mielenkiinnon yllä. Juoneltaan peli ei ollut mikään mestariteos, varsinkin alkuasetelma haukotutti, mutta ihan mielenkiinnolla tarinan jaksoi seurata loppuun asti. Dead Spacen periksiantaton väkivaltaisuus ilahdutti ja muutenkin käytävissä hiippailu ja hirviöiden lahtailu oli todella onnistunutta.

Categories: Pelit, Xbox360
Date: 2011-03-30 00:13:04