Karhukoiran klaani
23
Karhukoiran klaani on pieni klaani läntisessä Sartarissa. Karhukoiralaiset ovat yksi pienimmistä Lismelder-heimoon kuuluvista klaaneista. He saavat suurimman osan elannostaan metsästyksestä ja maanviljelystä. Naapureina Karhukoirilla on lännessä majatalostaan kuuluista Harmaakoirat, sekä pohjoisessa sotaisat Kelpomiekat.
Klaani näytteli isoa osaa Karhukoira-kampanjan alussa, sekä Pavis-kampanjan lopussa.
Sisällysluettelo |
Historia
Pieni joukkio orlanthilaisia muutti etelästä uusille maille noin 200 vuotta sitten. Pitkän vaelluksen jälkeen he asettuivat asumaan Quivin vuorten ja Ylämaansuon väliselle alueelle. He nimesivät itsensä Karhukoiran klaaniksi silloisen klaanipäällikkönsä mukaan. Pari vuotta kotiutumisen jälkeen klaania lähestyi paikallinen heimo ja ehdotti liittoa. Karhukoirat hyväksyivät sen ja niin heistä tuli osa Lismelder heimoa. Klaani kasvoi ja kukoisti, kunnes Lunarin keisarikunta valloitti Sartarin ja klaani joutui ahdinkoon. Sortoa ja ahdistusta jatkui vuoteen 1613, jolloin Kallyr Tähtikulma pyysi apua kapinaan Lunarin keisarikunnan valtaa vastaan. Kapina epäonnistui pahasti ja söi suurimman osan Karhukoiran klaanin miehistä. Tämän jälkeen klaani joutui todenteolla taistelamaan selviytymisestään. Väkiluku laski 1500 hengestä aina 250:n henkeen, kunnes se tilanteen vihdoin tasaantuessa on taas lähtenyt nousuun.
Uskonto
Klaanilaisista useimmat palvovat Orlanthia ja Ernaldaa, mutta erikoisuuksiakin löytyy. Esimerkiksi Yinkin, Humakt ja Bevara ovat palvottuja, vaikkakin niiden osuus muihin jumaliin verrattuna on todella pieni. Odayla on vahvasti edustettuna, koska suuri osa klaanilaisista on metsästäjiä.
Klaanilla on ollut myös pitkään henkipuhuja. Tällä hetkellä paikkaa täyttää Abraxas, joka on kuuluisa tempauksistaan kadota vuosiksi vaeltelemaan, vain palatakseen takaisin kertomaan ihmeellisiä tarinoita kaukaisista paikoista.
Klaanineuvosto
Orlanthalaisille ominainen klaanineuvosto koostuu klaanille tärkeiden jumalten palvojista, jotka päättävät yhdessä klaanin asioista. Karhukoiran klaanin neuvosto vuonna 1620 on seuraava:
- Doburdun päällikko: Kanset Ragninpoika - Klaanin päällikkö.
- Ernalda maan äiti: Mildri - Naisten edustaja neuvostossa.
- Issaries kauppias: Jarnar - Hieman luihun näköinen kiharahiuksinen kolmekymppinen mies.
- Lhankor Mhy tietäjä: Jormal lukija - Nuori ja hiljainen lukutoukka.
- Odayla mesästäjä: Kjarr - Vanhempi metsästäjä.
- Barntar viljelijä: Osten - Maanviljelijöiden edustaja. Osten on tunnetusti reilu ja mukava mies.
- Eurmal veijari: Tomas - Klaanin vähiten pidetty jäsen. Monet ihmettelevät mitä hän tekee neuvostossa.
Karhukoiralaisia
Katsaus merkittäviin nykyisiin ja entisiin karhukoiralaisiin.
Nykyisiä
- Tork Tuulipuhuja - Karhukoiran kylän Orlanth-pappi.
- Abraxas Karhukoirien pelkäämä ja kunnioittama klaanin shamaani.
- Gast metsästäjä.
- Roi kissan kanssa liikkuva metsästäjä, joka on viimeksi nähty Käärmepiipun syvänteessä.
- Sithar nuorehko Humaktin kannattaja, joka on viimeksi nähty Käärmepiipun syvänteessä.
Entisiä
- Arankh rauhaa rakastava parantaja. Joutui vannomaan Humaktin valan toimittuaan klaaniaan vastaan.
- Lhankor Mhy tietäjä: Jakob Viisas - Lhankor Mhyn oppinut, vanhamies. Hän on erakoitunut "hieman" yhteisöstä ja asustaa kirjojensa kanssa yksin klaanin rajamailla. Kuoli Tyran Litorin miekasta pelissä Verta Karhukoiran mailla (Pavis-peli 36).
- Tesnak Ragninpoika - Entinen klaanipäällikkö. Nähty viimeksi lunareiden rituaaliuhrina Kelpomiekan päällikon kanssa Suuressa murskassa, ks. lisää Kuun_juonet_(Pavis-pelit_1-10) peli 8.

