Musiikin kuuntelu Linuxilla ei ole aivan kivutonta. Monia hyviä mp3-soittimia löytyy, mutta jokaisessa soittimessa tuntuu olevan pieniä puutteita. Viimeisen kymmenen vuoden aikana monta soitinta on tullut ja mennyt. XMMS oli hyvä 2000-luvun taitteessa. Pikkuhiljaa se kuitenkin kuoli pois. Vuosi 2006 oli KDE-soittimen Amarokin kulta-aika, kunnes kehittäjät päättivät kirjoittaa koko roska uudestaan ja suututtivat käyttäjät vaikea käyttöisellä 2.0 versiolla. Amarokin ja XMMS:n jättämiä reikiä paikkaamaan on koodailtu iso kasa puolivalmiita soittimia joissa on pari hyvää idea, tai sitten kauheita megasoittimia, joissa on taas tuki kaikella mahdollisille.
Pari vuotta on tullut testailtua kaikenmoisia erilaisia soittimia. Esimerkiksi XMMS:n puoliviralliseksi seuraajaksi kaavailtu XMMS2-projekti on erittäin lupaava, muttei ole vielä tuottanut yhtään käytettävää soitinta. Arkkitehtuurilta palvelin-asiakas-lähestymistapa vaikuttaa mielenkiintoiselta ja sitä käyttääkin nykyään usempikin projekti. Audacious-soitin oli kuin XMMS, mutta senkin käyttö lopulta loppui last.fm-lisäkkeen bugisuuteen. Banshee näyttää siistiltä, mutta on ilmeisesti kasa monopalikoita, joten se siitä. Rhythmbox oli bugiläjä vuosia sitten, eikä ole siksi nostattanut kiinnostusta sen jälkeen. Käytettävyydeltä Exaile vaikutti ensialkuun hyvältä.

Lopulta kuitenki senkin käytössä ilmeni sen verran ärsyttäviä bugeja, ettei soitinta enää jaksanut käynnistää.
Nyt on käytössä DeaDBeeF -soitin, joka yksikertaisuudestaan huolimatta tuntuu toimivan erittäin hyvin. Siinä on kaikki tarvittavat toiminnut (last.fm-tuki), lisäksi sitä on helppo käyttää.

Soitin tuntuu erittäin kevyeltä. Varsinkin montaa muuta soitinta vaivannut käyttöliittymän jumiutuminen puuttuu. Esimerkiksi Exaile tuppasi lukittumaan jopa minuuteiksi ilmeisesti miettimään ison musakoelman selailua. Kaiken lisäksi deadbeef kääntyi ilman ongelmia jopa N900:lle, kuten alla oleva kuva kertoo.

Deadbeefistä on juuri julkaistu version 0.4.2, joka ei ole ainakaan vielä tuottanut pettymystä. Ehkäpä tätä voisi käyttää pidemmän aikaa mainion Spotifyn Linux-asiakkaan kanssa musiikin kuunteluun Linuxilla.