Naintikilpailut Karhukoirankylässä (Karhukoiran pelit 13-14)
23
13 / 8.1.2001 (maanantai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni / ? päivä
Matkalaiset päättivät lähteä kiireellä kohti oman klaanin maita. Hyvänoluentiellä he tapasivat humaktin nimeltään Tyr, joka yllätti joukkion kertomalla olevansa matkalla kohti Karhukoiran kylää, jossa pidettiin kuulemma suuret kilpailut eräästä nuoresta naisesta, joka oli juuri tullut naimaikään. Matkalla kohti kylää tavattiin vielä lisää sulhasehdokkaita, kaksi myrskyhärkää (Stiklebrixx ja Teksus Lariant), jotka olivat myös matkalla kylään. Perille saavuttua huomattiin, että kotikylässä valmistuttiin juhliin. Heti sinne saavuttua otti Tork Tuulipuhuja kumppaineihin yhteyttä ja kertoi, että kylän miehiä kilpailussa oli vain yksi ja kilpailuun olisi hyvä ottaa osaa. No kun klaanin uskonnollinen johtaja kerran näin sanoi niin vaihtoehdot olivat vähissä.
Ensimmäisenä kilpailupäivänä oli kaksi lajia kilpajuoksu ja naisten naurattaminen. Juoksussa karhukoiran oma poika voitti (Abraxas hävisi). Seuraavana päivänä oli kolme lajia väittely, kaksintaistelu ja oluenjuonti. Väittelyn voitti muukalainen nimeltä Jarst nöyryytettyään ensin Sitharin, kaksintaistelun ja oluenjuonnin Stikklebrix.
Juuri kun kilpailut loppuivat yllättivät lunarit juhlijat ja hyökkäsivät pahaa aavistamattomien orlanthalaisten kimppuun kuin tyhjästä. Onneksi Sithar oli ajantasalla ja onnistui pelastamaan juhlijat teurastukselta ja johdattamaan heidät läheisille kukkuloille turvaan. Lunareiden hyökkäys oli tullut kaikille yllätyksenä ja epäluulo valtasi karhukoiralaiset sillä Lunareiden täytyi jostain tietää, että klaani oli juuri nyt erityisen heikoilla.
14 / 22.1.2001 (maanantai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni / ? päivä
Kukkulalle saapuivat esimmäisenä Arankh, Abraxas ja Roi. Epäluulo valtasi Roin sillä hän oli juuri ennen Lunareiden hyökkäystä kuullut Arankhilta, että Lunarit olivat tulossa. Sithar ja muu klaani rupesi myös pikkuhiljaa saapumaan kukkulalle. Kun koko jengi oli paikalla (siis Sithar, Arankh, Abraxas ja Roi) paljasti Roi, että Arankh tiesi jostain syystä lunareista. Keskustelu kääntyi heti myös Sarathanaan, jonka Roi oli nähnyt tulevan lunareiden kanssa kylään. Mitä Arankh tiesi ja miten? Arankh ei suostunut kertomaan kenellekään tietojansa, ennen kuin Tork Tuulipuhuja kutsuttiin paikalle. Hänelle Arankh sitten kertoi tarinansa: "Sarathana kävi kertomassa minulle, että Lunarit ovat tulossa kylään pahat mielessä. Hän myös kehotti minua pelastamaan itseni jos voin. Heti tämän juttelutuokion jälkeen kerroin Roille, että Lunarit ovat tulossa". Joukkio ei pahemmin tälle puheelle lämmennyt vaan päätti julistaa Arankhin petturiksi ja kertoi hänelle, että ainoa keino selvitä hengissä tilanteesta oli vannoa Humaktin vala, jossa Arankh lupautuisi tulevaisuudessa olla tekemättä mitään mikä voisi vaarantaa klaanin turvallisuutta. No vaihtoehtoja ei ollut hirveän paljon ja näin Arankhin oli pakko vannoa vala.
Koko karhukoiran klaani oli kerääntynyt Orlanthin pyhän kukkulan juurelle pakoon lunareita, ja tähän leiriin myös joukkio palasi valan jälkeen. Leirissä vallitsi epäluulo, sillä kolme klaanin naista oli hävinnyt kylästä paon jälkeen. Abraxas ja Roi onnistuivat selvittämään, että yksi kilpailijoista oli naisten katoamisen takana, Jarst. Hän oli mitä ilmeisemmin syönnyt naiset? Ennen kuin joukkio onnistui saamaan Jarstin kiinni oli hän jo ehtinyt tappaa Tork Tuulipuhujan vaimonkin. No Roi ja Sithar sitten lopulta surmasi Jarstin (erittäin verisesti) ja tilanne tuntui jo rauhoittuneen, mutta Tork oli vaimonsa kuolemasta niin vauhkona, että päätti johdattaa koko klaanin takaisin kylään. Onneksi Lunarit olivat jo lähteneet, mutta asialla oli huonokin puoli, sillä koko kylä oli poltettu maan tasalle. Tork palkitsi sankarit avokätisesti Jarstin taposta.
