Kypärän haku Kotkanpesästä (Karhukoiran pelit 1-6)

23

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

1 / 3.9.2000 (sunnuntai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni / ? päivä

Klaani ja sen historia luotiin + hahmot

2 / 8.9.2000 (perjantai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni / ? päivä

Klaanin neuvosto otti yhteyden Roihin ja pyysi häntä kokoamaan pienen joukon jonka tulisi lähteä Kotkanpesään etsimään Tähtikulman kapinasssa kadonnutta kypärää. Roi sai seurueen kokoon ja se ja tuumasta toimeen, eli Kotkanpesä kiikarissa lähdettiin matkaan. Joukkio koostui Roin lisäksi seuraavista Karhukoiralaisista, Sithar (nuori Humaktin seuraaja), Abraxas (klaanin shamaani) ja Arankh (Bevaran parantaja). Jo matkan alussa huomattiin, että jumalat eivät olleet suopeita(?) sillä toisen päivän iltana jouduttiin kahakkaan vihollisklaanin kanssa (harmaakoirat). Tulinen oli orlanthalaisten luonne ja tilanne päätyi aimo tappeluun, joka johti Harmaakoirien kuolemaan.

3 / 15.9.2000 (sunnuntai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni / ? päivä

Harmaakoirat haudattiin, jotta heimojen väliset suhteet eivät vaikeutuisi entisestään "turhista" tapoista, jonka jälkeen matka jatkui. Roi, joka oli aikaisemminkin käynnyt Kotkanpesässä mainitsi tietävänsä oikoreitin ja sitä pitkin sitten Kotkanpesään päästiinkin ilman suurempia haavereita. Kun itse kaupunkiin saavuttiin tuotti se metsänmiehille ihmetystä ja kummastusta. Kaiken lisäksi huomattiin, että kypärä joka piti olla eräällä orlanthalaisella ei ollutkaan hänellä. Se oli hävitty Lunarin joukkue johtajalle vedonlyönnissä ja se mutkisti asioita entisestään. No ryhmä ei kuitenkaan uskaltanut palata klaaninsa pariin tyhjin käsin vaan katsastettuaan kypärän uuden omistajan tulivat siihen tulokseen, että se piti häneltä ryöstää (Orlanthin nimeen tietenkin).

Lisäys: meinattiin muuten saada turpaan kännisiltä Lunareilta jonkun mitättömän syyn vuoksi... Päästiin karkuun vain nopealla juoksulla ja yhden keihään avulla joka jätettiin baarin oveen salvaks..:) Mentiin sitten nukkumaan yhen räkälän lattialle ja maksettiin ylihintaa ruuasta ja juomasta...

--Enska

4 / 19.9.2000 (tiistai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni / ? päivä

Kypärän ryöstöä suunniteltiin.

Lisäys: Otettiin huone majatalon yläkerrasta ja tehtiin suunnitelma: Arankh kiipeäisi palatsia lähimmän talon katolle ja ampuisi sieltä uhat jousella, muu joukko yrittäisi sisään palatsiin parvekkeen kautta.

--jouni

Lisäys: En muista käytiinkö tässä pelissä sen Lunari äpärän luona jolla kypärä oli mutta ainakin sitten kun oltiin siellä oltu ruvettiin ostamaan tarvikkeita itse varastamiseen. Torilta osteltiin pari köyttä ja haat, viiniä, nuhapulveria, varjokissa, yrttejä... Hommattiin huone torin reunalta olevasta majatalosta ja punottiin juonia. Tarkoitushan oli että Abraxas manaa sateen paikan ylle. Sithar hämää vartijoita mukamas kännisenä orlanthalaisena. "Parantaja" Arankh menee väijymään katolle jousen kanssa. (kumma ettei Humakt vastustanut tätäkään...)ja Roi sitten Abraxasin kanssa hakee sen kovan onnen kypärän. Tässä hieno suunnitelma johon jäätiin... Lisää seuraa later..:)

--Enska

Lisäys: Niin, ja ei pidä unohtaa, että Arankh ja Abraxas kävivät -jossain tässä välissä- myös tutustumassa Ulerian temppelin antimiin - sopivasti nuhapulvereissa, kuinkas muuten...

--jouni

5 / 9.10.2000 (maanantai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni / ? päivä

Kypärä ryöstettiin.

Lisäys: Arankh ei sitten koskaan mennyt katolle väijyyn, koska ei sinne päässyt. Heittohakaa yritettiin katon reunaan viskoa, muttei se lentänyt kuin puoleen väliin. Roikin koitti juosta seinää ylöspäin kissamaisella loikalla, mutta läjähtikin vain parin metrin korkeudessa sitä vasten. Arankh jäi kuitenkin, muiden edetessä, palatsin piha-alueen ulkopuolelle jousen kanssa varjoihin väijyyn, ja kuulikin hetken kuluttua koiran ärhentelyä. Roi siellä taisi olla leikkimässä pahaa kissaa. Kohta ei koiran ääniä enää kuulunut. Pihalla sitten kaikki tuntuivat ajautuneen jostain syystä erilleen toisistaan.. Abraxas lennätti itsensä tuulenhengellään parvekkeelle, minkä Arankhkin hämärästi pihan toiselle puolelle näki, ja läskin kypärän omineen äijän käytyä nukkumaan, astui varovasti sisään. Tällä välin oli Roi kiivennyt ensimmäisen kerroksen ikkunasta sisään ja saapui yläkerran huoneeseen juuri parahiksi nähdäkseen pimeän huoneen ja parvekkeelta kajastavaa himmeää valoa vasten muodostuvan ihmisen siluetin. Niinpä Roi ja Abraxas käyvät sitten hetkelliseen keskinäiseen kahakkaan, ainoastaan tunnistaaakseen toisensa ja herättääkseen läskin äijän... Äijä yrittää könytä sängystä ylös ja huutaa samalla vartijoita paikalle, mihin sankarimme reagoivat kumpikin omalla tavallaan. Seuraavassa sängyn markiisi on rojahtanut äijän päälle ja ainakin jompi kumpi, Roi tai Abraxas, makaa sen päällä.. Äijä menettää pian henkensä ja ovi teljetään lipastolla tai jollain sen tapaisella. Kypärä koitetaan ottaa haltuun, mutta siitä valahtaakin lattialle äkäinen orlanthalainen soturihaamu jonka kanssa Abraxas alkaa henkitaistelun, Roin osallistuessa maallisemmin keinoin. Vakavan taistelun päätteeksi haamu kuitenkin menehtyy ja katoaa. Samassa vartijat ovat jo tunkemassa oven lävitse.. Roi ja Abraxas ottavat jalat -tai paremminkin tuulen- alleen ja poistuvat parvekkeen kautta, liidellen rennon näköisesti koko suuren piha-alueen toiselle puolelle. Pihalla odottaa joukko vihaisia Lunar-sotureita ja kukin ryöstöretkeläinen juoksee omaan suuntaansa. Takaa-ajajat saadaan karistettua, ja jokainen palaa omia aikojaan majataloon.

--jouni

6 / 13.10.2000 (perjantai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni / ? päivä

Paluu Kotkanpesästä Karhukoiran kylään.

Lisäys: Pakomatka päätetään sitten aloittaa iltahämärissä kaupungin pienemmän, siis ilmeisesti taka-, portin kautta. Roi ja Arankh yrittävät suostutella vartijaa päästämään heidät ulos, vaikka kopin seinällä on wanted-kuva heistä... Suostutaan maksamaan kuvan mukainen summa kaikista, mutta Sitharin Lunar-viha meinaa tulvahtaa. Hän kuitenkin hillitsee itsensä, muttei kauan, sillä juuri kun vartija on avannut portin, päättää hän sivaltaa tältä pään irti. Siinä sitten kirotaan ja raahataan vartijanraato portin toiselle puolelle, otetaan avainnippu mukaan, ja lähdetään pois pois pois.. Vasta myöhemmin todetaan että aseet, jotka joidenkin piti kaupunkiin tultaessa jättää pääportille säilytykseen, olisi ehkä kuitenkin ollut hyvä ottaa mukaan...

Omenakujalle on tietenkin pakko palata ja käydä noutamassa luvattu siideritynnyri kotikylään vietäväksi.. Roi ja Arankh kilpailevat naisseurasta, missä Roi sitten jää toiseksi. Arankh viihtyy naisensa kanssa ja Roi löytää itselleen jostain toisen. Abraxas kittaa tapansa mukaan viinapitoista juomaa majatalossa koko illan Sitharin yrmyillessä jossain nurkassa. Kaikki päätyvät nukkumaan majatalon lattialle, ja aamulla on Roilla ja Abraxasilla krapula, mihin - välittömästi matkanteon alkaessa, löytyykin apu mukana kulkevasta siideritynnyristä.. Arankh ja Sithar kulkevat kulkueen etunenässä, ja sittemmin suoraan kylän neuvoston puheille, Abraxasin ja Roin jäädessä hinaamaan tynnyriä ja -siideristä virkistyneenä- hoilaamaan yhdessä juomalauluja. Kylässä sitten selviää, ettei kypärä oikeastaan olekaan odotetun arvokas, mutta arvoesine silti kuitenkin. Palkkio suoritetusta tehtävästä luvataan maksaa myöhemmin.

--jouni

Henkilökohtaiset työkalut