Arankh
23
Sisällysluettelo |
Alkukuvaus
Karhukoiran heimon jäsen, yhdeksäntoistavuotias Arankh, on saanut parantajaoppinsa paljolti edesmenneeltä isältään Astarilta joka menehtyi Tähtikulmankapinassa. Arankh itse jäi tuolloin kylään koska on keskimääräistä rauhaa rakastavampi ja koska isänsä aiemmassa sodassa vammautunut parantajaystäväkin, Marath, tahtoi hänen mieluummin jäävän kehittämään taitojaan. Marathin mielestä kapina oli alunperinkin järjetön eikä hän tahtonut hukata rakasta oppipoikaansa.
Arankh ei kuitenkaan ole mitenkään omistautunut parantamiseen vaan käyttäisi mieluiten aikansa erilaisten aseiden valmistamiseen ja käytön harjoitteluun omissa oloissaan. Niin, omituinen piirre Arankhissa onkin se, että hän ihailee aseiden voimaa ja kauneutta, muttei kuitenkaan tahtoisi niillä ketään vahingoittaa.
Arankhin isä oli innokas ja omistautunut Bevaran palvoja, ja siirsikin osan vahvasta uskostaan myös pojalleen - joka ei ole kuitenkaan ollenkaan niin ehdoton jumalpalvonnan suhteen vaan kokee mystisen voiman kumpuavan paremminkin sisältä itsestään ja kasvillisuudesta ympärillään.
Arankh on luonteeltaan rehellinen, sosiaalinen, käytännöllinen, mutta ajoittain myös masennukseen taipuva; ruuminrakenteeltaan hoikka ja hieman alle keskipituuden. Jostain syystä hän vetää puoleensa surumielisiä ajattelijoita - erityisesti naispuolisia, kuten hänen puoli vuotta sitten Lunarilaisten nuoleen menehtynyt tyttöystävänsäkin oli. Arankh ei ikinä täysin toivu menetyksestään.
Kampanjanaikaiset kokemukset (kronologisesti)
Pohjustus
Elettyään kohtalaisen rauhaisaa ja helppoa elämää, Arankhin koko käsitys maailmasta ja ihmisistä alkoi saada uusia piirteitä, jopa ulottuvuuksia, kun puolituttunsa Roi eräänä päivänä tuli noutamaan häntä kahden muun puolitutun, joskin oudon, klaanilaisen kanssa hakemaan jotain mystistä kypärää jostain kaukaa...
Arankh on hämmentynyt kohtaamastaan kaaoksesta. Onhan hän kaikenlaisia tarinoita kuullut, kertomuksia sankareista ja sotaretkistä, mutta omalle kohdalleen hän ei ollut kaikkea tällaista kuitenkaan osannut kuvitella. Ja tuntuu, että aina vain oudompaa on edessä. Bevara on aika ajoin osoittanut voimansa, mikä on saanut Arankhin ajattelemaan. Hän ei ole ikinä erityisen innostunut jumalpalvonnasta ollut - vaikkei usko oppi-isiensä sitä edes huomanneenkaan - hymyillen hän on jumaloppeja kuunnellut ja kiinnostuneena rituaaleja harjoitellut, kuitenkin aina uskonut ja luottanut luonnon itsensä voimaan.
Mutta nyt... Nyt on Bevaran suuruus kerran todella tyrmistyttänyt hänet. Arpinaaman, tuon kookkaan Babeester Goren soturin, vetäminen - suorastaan valtaisa riuhtaiseminen - ylös suonsilmästä, oli ällistyttävyydessään selvä merkki vakavoitumisen merkitykselle uskossa Bevaraan. Kaiken tämän kaoottisen tuoksinnan keskellä, missä jumalat tuntuvat ihmisten kautta taistelevan keskenään, voisi olla viisastakin syventää luottamusta johonkin yksittäiseen keskittyneeseen voimaan, jumaluuteen...
Arankh on silti vielä kahden vaiheilla - ehkä hän kuitenkin vielä kaipaa uutta, selvää, osoitusta jumalmaailman suuruudesta. Kaikki yllättäen tapahtunut muutos on omiaan horjuttamaan jopa vakaamielisen Arankhin maailmaa. Soturi hän ei luonnoltaan ole, mutta äkkinäiset tilanteet, missä valintana on ollut oma -tai matkakumppanin- henki hyökkääjän sijasta, ovat ajaneet hänet väkivallan polulle. Arankh tiedostaa tämän, ja pohtiikin valintojaan tulevaisuuden suhteen. Niin, tulevaisuuden, vaikka koskaan ei voi ennustaa milloin on se päivä, jolloin tietää nähneensä Yelmin kipuavan taivaan kannelle elämässään viimeisen kerran...
Caelin valtakunnassa suolla...
Usean tunnin tarpominen synkkyyttä ja kuolemaa uhkuvalla suolla oli jo vaikuttava kokemus sinänsä. Vielä kun oppaana toiminut vanha leppoisa nainenkin osoittautui petturiksi, ja kun tämän jälkeen vastaan tulee eläviä kuolleita ja vamppyyri ja lapsen verta juovia ystävyysheimolaisia, ei mielenjärkytystä voi enää laimeaksi luonnehtia. Arankh osoitti kuitenkin rauhanomaisuutensa estämällä petokseen pakotetun opasmummon teloituksen ja myöhemmin omalta osaltaan myös pahan keihään mukanakanniskelusta aiheutuneen keskinäisen kahakan.
Bevaraan ja parantamiseen suuntautuneisuuden osoitukseksi käy useiden haavansitomisten lisäksi, Humaktin väliintulon aikaansaaman, Roin kuolemisen keskeyttäminen. Tämänkertainen kuolemankeskeyttämisloitsinta oli jo kolmas lajiaan Arankhin uudessa ja vauhdikkaassa elämässä. Samalla myös kolmas onnnistunut sellainen. Usko Bevaran mahtiin ja hyvyyteen näyttäisi alkavan olla jo vahvoilla kantimilla... Etenkin kun jumalvertailukohtana käytetään Humaktia, joka olisi, ilman mukana ollutta parantavaa juomaa - ja sitä vertavuotavalle puolitajuiselle parantajallemme juottanutta Abraxasia, mitä ilmeisimmin vienyt Caelin ohella myös Arankhin (ja sitä myötä siis Roinkin) mukanaan.
Toisaalta Caelin mailta zombeilta, vihaisilta petturilonedilaisilta (ja yleiseltä pahuudelta ja löyhkältä) pakenemista edesauttanut hämmästyttävän ketterä pyrähdys liukkaasta, ahtaasta ja jyrkästä luolan suukäytävästä narun kanssa toi myös runsaasti itseluottamusta oman kehon hallintaan. Ei niinkään hassumpi juttu. Ottaen huomioon esimerkiksi viimeviikkoiset, joskin harvat - mutta sitäkin herkullisemmat, lemmenhetket hyvämuotoisten matkan varrelle sattuneiden nuorten naisväen edustajien kanssa... Ketteryyden ja -parantajalle ominaisen- hellän kosketuksen yhdistäminen tietyissä tilanteissa voi olla antoisan tuloksellista, puolin jos toisinkin...
Kilpailut kotikylässä
Paluumatka sujui kommelluksitta. Hyvänoluentielle saavuttaessa seurue törmäsi Tyr -nimiseen mustapukuiseen humaktilaiseen, josta Arankh ei oikein pitänyt. Tyr kertoi että Karhukoiran kylässä järjestetään kilpailut, minne kaikki kynnelle kykenevät ovat tervetulleita mittelemään erinäisissä lajeissa keskenään. Palkintona on kaunis nainen klaanista vaimoksi sille joka voittaa eniten. Kylään tultaessa portilla örmyää joku tukeva mies, joka ei ilmeisesti ole aikoihin selvää päivää nähnyt. Hän on osallistumassa kilpailuun. "No tuo nyt ei ainakaan voita! Onneksi sentään...", tuumii Arankh, muttei arvaakkaan ettei voisi olla enempää väärässä... Sankarimme suunnistavat suoraan kylän neuvoston luo ja saavat kuulla, että klaania ei toistaiseksi edusta kilpailuissa kuin yksi mies, joten lisää kaivattaisiin ehdottomasti! Arankh ilmoittautuu muiden mukana, vähän vastahakoisesti kylläkin, kisoihin, jotka alkavatkin jo seuraavana päivänä. Suolla saadut vammat vaivaavat häntä vieläkin, eikä pelkkä yölepo paljoakaan helpota. Niinpä hän kisojen jälkimmäisenä päivänä sitten kieltäytyykin osallistumasta kaksintaisteluosioon, mitä yleisö ei tunnu oikein hyväksyvän. Arankh kuitekin pysyy päätöksensä takana ja kestää tomaattisateen pystypäin.
Kaksintaisteluiden aikana eräs pikkutyttö tulee sanomaan, että joku nainen vähän taempana tahtoo puhua hänen kanssaan. No sehän oli Sarathana, joka väitti että Lunar-armeija on tulossa polttamaan kylän, vieläpä tänä iltana. Hän kehotti Arankhia pelastamaan nahkansa kun vielä voi. Arankh jäi katsomaan naisen perään hämmentyneenä. Viimeisenä kisalajina oli oluenjuonti, mistä Sithar vuorostaan kieltäytyi. Ennen kisan alkua Arankh koetti tavoittaa Torkia, mutta häntä ei löytynyt. Niinpä hän päätti sitten uskoutua Roille, joka yleensä tuntui toimivan järkevästi. Roi penäsi tietolähdettä, mutta Arankh kieltäytyi kertomasta. Aranhk osallistui olutkisaan, mutta "luovutti" jo ensimmäisen tuopin aikana. Roi ei tuntunut ottavan mahdollista uhkaa tosissaan, joten Arankh päätti sitten valmistautua yksinään pahemman varalle. Hän poistui vaivihkaa pyhättöön kutsumaan Bevaralta näkymättömyyttä, missä ei kuitenkaan onnistunut. Tämän jälkeen oli suuntana oma koti, mistä oli parasta käydä hakemassa reppu ja jousi. Matkalla kuului kylältä päin huuto: "Lunarit hyökkäävät". Arankh nopeutti askeleitaan. Palatessaan ulos, jousi kädessä ja reppu selässä, vastaan tuli Roi, joka kertoi Lunar-armeijan polttavan kylää, ja että Sithar on kokoamassa kyläläisiä ja vieraita pakenemaan lähikukkuloille turvaan sotilailta. Niinpä he lähtivät Roin kanssa pinkomaan kohti kukkuloita...
Väkivallan yö
Heti kun Arankh on Roin kanssa pääsyt kukkulalle, ja Sithar ja Abraxaskin ovat saapuneet, alkaa armoton kuulustelu. Kysytään, että mistä Arankh on tietonsa saannut ja mitä muuta hänellä on salattavana. Arankh ei suostu kertomaan, vaan sanoo, ettei tiedä mitään muuta. Sithar yrittää tarttua tätä rinnuksista kiinni, mutta hän ottaa askeleen taaksepäin, yrttäen loikata kauemmas, mutta Abraxas kampittaa hänet takaa päin. Tulee lyöntejä ja potkuja. Roin kynnet repivät vatsan verille. Yhtäkkiä Arankh huomaa, että Roi on poistunut ja Sithar ja Abraxas kiistelevät jostain. Niinpä hän yrittää nousta ylös paetakseen, mutta ei ole tarpeeksi nopea vaan tulee jälleen tuupatuksi maahan. Suuhun tungetaan jokin suuri ja hirveän makuinen esine ja kädet sidotaan.
Seuraavassa Arankh näkee Torkin lähestyvän. Taas kysytään mitä salattavaa Arankhilla on ja hän kertoo Torkille saaneensa tietonsa hyökkäyksestä Sarathanalta, ja ettei tiedä mitään muuta. Sithar kutsuu kaumpana näkyvän Tyrin paikalle ja sopii tämän kanssa yksipuolisesta Humaktin valasta Arankhille. Vaihtoehdot ovat vähissä, joten Arankh suostuu valaan. Tämän jälkeen Arankhin "ystävät" tuntevat olonsa ilmeisesti turvallisemmaksi, ja jättävät hänet rauhaan.
Klaani leiriytyy kukkuloille yöksi, mutta yö ei ole suinkaan rauhallinen. Arankh herää meteliin. Joku on tappanut vartijoita sekä myös Torkin vaimon ja Tork itkee teltallaan. Hän pitää lyhyen puheen klaanille ja käskee kaikkien palata kylään. Niinpä leiri puretaan ja aletaan siirtyä takaisin kylään. Lunarit ovat lähteneet ja ihmiset koittavat löytää nukkumapaikan lopuksi yötä. Arankhin perheen taloa ei ole poltettu koska se on vähän syrjemmässä ja hän pääseekin omaan sänkyynsä nukkumaan.
Arankhin lähtö
Aamu on hämmästyttävän kaunis, ja eiliset kauheudet tuntuvat kuin olisivat olleet unta vain. Arankh menee pesemään pyykkiä, ja -kuinka ollakaan- eikös vain sieltä lähestykin tuttuja naamoja. Arankh nostaa katseensa merkitsevästi tulijoita kohti jatkaen sitten pyykkäämistään. "Ystävät" kysyvät häntä mukaansa, mutta hän sanoo kaipaavansa lepoa ja jäävänsä kotiin. Tämä käy, ja Arankh saa jäädä omaan rauhaansa. Hän päättää pitää muutaman päivän lepoa parannellakseen viimein vammojaan.
Kun olo alkaa olla parempi, on hän päätöksensä tehnyt ja sanoo äidilleen ja siskolleen päättäneensä lähteä maailmalle etsimään vastauksia. Uutinen on ikävä, mutta se hyväksytään. Juuri ennen lähtöään Arankh käy kertomassa asian myös Marathille, joka jääkin sitten kylän ainoaksi parantajaksi. Myös Marath hyväksyy päätöksen vaikkei mielissään olekaan. Ja niin Arankh lähtee, tietämättä mitä edessä odottaa ja palaako koskaan.
