Alastorin kirous (Karhukoiran pelit 7-12)
23
7 / 6.11.2000 (maanantai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni / ? päivä
Hahmojen elämä oli jo asettunut takaisin raiteilleen ja Karhukoiran kylässä oli rauhallista. Kypärän palautusta oli juhlittu, ja muutenkin yleinen häly hahmojen ympäriltä oli kadonnut. Roi päätti piristää arkea ja kokosi vanhan jengin taas yhteen (Abraxasin kämpille juopottelemaan). Kuulumisia vaihdettiin ja kävi ilmi, että kylässä kerran vuodenajassa vieraileva yrttikauppias oli jättänyt pari kertaa käymättä. Siitä sitten enemmänkin keskusteltiin ja tehtiin semmoinen johtopäätös, että se on mystisesti hävinnyt? No seuraavana aamuna päätettiin asiaa tutkia hieman enemmän ja lähdettiin läheiseen kylään tarkistamaan, että olikohan se (siis yrttikauppias) käynyt siellä. Matka kylään ei kuitenkaan sujunut aivan mutkitta. Jo aika alussa löydettiin Hyvänoluentieltä rosvotut vankkurit, joita hieman tutkittuaan huomasi porukka, että ne olivat kuin Uzkojen (eli peikkojen) jäljiltä. No Uzkoja ei kuitenkaan näkynyt? joten matka jatkui kylää (Miekkalaakso) kohti. Sinne savuttiin hieman pimeän jälkeen. Kylässä päätettiin hieman kysellä ja Roi tiesi siihen oivalliseksi paikaksi majatalon nimeltä Kiljuva Kiuru. Majatalosta ei tietoja herunut joten sinne päätettiin lopettaa rankka päivä. Muut menivät kiltisti nukkumaan yhteishuoneeseen, paitsi Arankh, joka löysi viehättävän naisen ja vietti hänen kanssaan ikimuistoisen yön? Aamulla kierreltiin Lismelder heimon markkinoilla torilla, jonka jälkeen päätettiin lähteä paikalliseen Humaktin temppeliin kyselemään, olisiko siellä joku kuullut jotain.
8 / 16.11.2000 (torstai) / Enska, Jouni, Vili / ? päivä
Miekkalaakson Humaktin temppeliin ei päässyt sisään kuin Indrodarin alakulttiin kuuluvat, joten sieltä jouduttiin tulemaan takaisin torille tyhjin käsin. Torilla vastaan tuli Sitharille jo ennestään tuttu hahmo, Arpinaama, Babeester Goria palvova nainen. Siinä hetken juteltuaan Sithar päätti pyytää Arpinaamaa mukaan retkelle etsimään Uzkoja. Roi ei pitänyt ideasta ja suuttui Sitharin kutsusta niin paljon, että päätti jättää muun seurueen ja palata Karhukoiran kylille. No muu seurue ei pannut pahakseen Arpinaaman seurasta, joten he päättivät lähteä keskenään takaisin Hyvänoluentielle ottamaan selvää katoamisista. Tietä kuljettiin takaisin etelään Kahdenkivensillalle asti, jonne päättetiin leiriytyä. Yöllä leirille tuli vanhamies, joka kertoi että häntä ajaa takaa lauma Uzkoja. Se antoi viimeisen varmistuksen siitä, että tie oli vaarallinen ja siellä todella tapahtui jotain kummaa. No unia jatkettiin, mutta kahden vartijan voimin. Yhtäkkiä kaikki heräsivät Arankhin huutoon. Arpinaama ja Sithar lähtivät ottamaan selvää mistä se tuli (Arankhin kanssa oli vartioinnut toinen Sitharin "opetuslapsista", joka oli tietenkin nukahtanut). Kävi ilmi, että vanhamies olikin aivan jotain muuta kuin mitä oli antanut ymmärtää, sillä Arankh löytyi läheisen puun takaa kaula syötynä. No kun oli selvinnyt, että kumma vieras olikin vampyyri ei muita vaihtoehtoja ollut, kun käydä tämän kimppuun ja tappaa hänet (siis ainakaan Sitharin mielestä). Taistelu kesti pitkään, sillä vampyyri oli paljon mahtavampi kuin seurue, mutta lopulta hänet kumminkin nujerrettiin. Juuri kun vampyyri oli kuolemassa ehti hän kumminkin "kirota" Sitharin. Taistelu oli ollut todellinen takaisku ryhmälle, sillä Arpinaama ja toinen Humakteista oli luokkaantunut todella pahasti. Onneksi hätä ei ollut hirveän paha sillä, kun Arankh pääsi jaloilleen pyysi hän Bevaralta apua tovereittensa parantamiseksi.
10 / 27.11.2000 (maanantai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni, Vili / ? päivä
Juuri kun Uzkot oli tapettu ilmaantui paikalle Arpinaama. Hänelle ja Sitharille tuli kiistaa, mutta kun se lopulta selvisi hyväksyttiin Arpinaaman apu ja hän lähti mukaan kohti Lonendin maita. Kymmenkeihään kylään päästiin mutkitta (Lonendin keskus) ja jopa klaanin päällikkö tarjosi hahmoille apuaan ,jota hyväksi käyttäen selvisi, että Abraxasin ja Sitharin mummo oli asustanut entisillä klaanin mailla, jonne suo oli jo nykyään levinnyt. Sinne ei kuitenkaan lähdetty heti vaan ensin juhlittiin klaanien ystävyyttä päällikön järjestämissä juhlissa. Seuraavana aamuna lähdettiin kohti suota oppaana vanha nainen, jonka Abraxas oli ensin suostutellut matkaan. Kun sitten itse suolle päästiin haistoivat Roi ja Arpinaama naisen olevan vihollinen. Häneltä nyhdettiin tietoa ja kävi ilmi, että he olivat kävelemässä ansaan. Nainen oli nimittäin vampyyrin kätyri ja hänen tarkoituksensa oli viedä joukkio suoraan (epä)kuolemaan. Naisen käskettiin palaamaan kylään ja pohdinta alkoi, mitäs nyt?
11 / 4.12.2000 (maanantai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni, Vili / ? päivä
Naisen lähedettyä suuntasi porukka Issarieksen Roille näyttämän polun avulla kohti vampyyrien olettua pesäpaikkaa. Perille saavuttiin pienten kommellusten jälkeen. Hieman ympäristöä tutkittuaan mentiin tilalle sisään, vampyyrit ilmeisesti asustivat tilalla, joka löytyi keskeltä suota hyvin ränsistyneenä. Melkein heti jouduttiin taisteluun kahta zombia vastaan, siitä selvittiin kumminkin (vaikkakin täpärästi), mutta ilmeisesti muutkin olivat kuulleet taistelun melskeen sillä zombeja tuli lisää. Niitä paettiin suosiolla sillä vaikka Humaktit (Sithar ja Karlov) olivatkin mukana ei turhia riskejä viitsitty ottaa. Kun tilanne oli hieman rauhoittunut niin ruvettiin tilan päärakennusta tutkia tarkemmin ja kävikin ilmi, että sinne oli menossa paljon Lonendilaisia. No Cael (Alastorin veli) piti kumminkin hoitaa pois päiviltä, jotta Sitharin ja Abraxasin päälle heitetty kirous saataisiin pois, niin sisään täytyi mennä. Ryhmä päätyi talon suuren salin taakse odottelemaan jonkun "seremonian" loppumista, jota Cael ilmeisesti johti. Cael tulikin pois salista, mutta meni samantien kellariin, jonne joukkio sitten tietenkin perässä. Myös salissa olleet huomasivat, että Caelia seurattiin ja näinpä hekin seurasivat sankareitamme. Kellarissa olikin varsinainen vampyyripyhättö ja siellä sitä jouduttiin sitten lopulta kohtaamaan Cael. Aluksi tappelu näytti toivottomalta ja Roi ja Arankh tyrmättiinkin jo, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistui Sithar pyytämään Humaktilta voimia Caelin tappamiseen ja näin tappelu oli ohi. Hätä oli vieläkin suuri, sillä Roi ja Arankh olivat kuoleman partaalla. No tilanteen pelasti kumminkin Abraxas, joka ensin paransi Arankhin, joka sitten sai Bevaralta mahtavia voimia kuoleman partaalla olleen Roin parantamiseen. Ylhäältä kuului Lonendilaisten lähestyvät askeleet, joten kellarista päätettiin lähteä pakoon eri tietä mitä sinne oltiin tultu.
12 / 11.12.2000 (maanantai) / Enska, Tommi T, Juke, Jouni, Vili / ? päivä
Tie oli kellarissa olleen patsaan takana oleva "salakäytävä". Se oli todella liukas, mutta siitä päästiin silti takaisin maan pinnalle (päärakennuksen taakse). Ulkona oli jo Zombi/Lonendi partioita etsimässä ryhmää joten jouduttiin pakenemaan aivan tilusten takaosaan. Siellä nähtiin Lonendi klaanin päällikön poika Eltan, jota sitten vähän ammuskeltiin jousella (Roi onnistui jopa katkaisemaan jousensa jänteen...). Eltan ei kuollutkaan vaan onnistui kutsumaan lisää joukkoja paikalle ja Roin kavereineen täytyi paeta paikalta. He suunnistivat kohti aikaisemman salakäytävän suuaukkoa. Aukon kohdalla he tapasivat Arpinaaman, joka oli aiemmin hävinnyt jonnekin? Zombeja/Lonendeja alkoi olla jo aika paljon joten joukkio joutui menemään takaisin kosteaan reikään. Alhaalla odotti mukava yllätys, siellä oli lisää Lonendeja, mutta kun Sithar saapui (viimeisenä) paikalle oli tilanne pelastettu. Humakt näytti taas voimansa epäkuolemaa vastaan Sitharin kautta ja kaikki oli taas kunnossa (siis Sithar tappoi Lonendit Karlovin kanssa). No sitten taas kavuttiin ylös taloon sisään, jossa mentiin kattoparrujen päälle odottelemaan Cealin lutka vaimoa. Hän tulikin sisään, mutta parin klaanilaisen kanssa joten mitään ei voitu tehdä, ennen kuin oli liian myöhäistä. Lutka karkasi ulos ikkunasta ja Lonendit huomasivat ryhmän. Roin jengi jakaantui kahtia. Abraxas ja Arpinaama kiipesivät katolle ja Roi, Sithar, Karlov ja Arankh menivät takaisin kellariin, josta he juuri ja juuri onnistuivat paeta ennenkuin klaanilaiset saapuivat paikalle. Abraxasilla ja Arpinaamalla oli myös kiperät paikat katolla, mutta he myös onnistuvat pekenemaan (pimeyden turvin) pois tiluksilta. Koko ryhmä sitten lopulta oli taas koossa tilan ulkopuolella jossa tehtiin päätös lähteä pois koko suolta, kun Caelkin oli kuollut ja Lutka paennut.
